Lucian päivää vietetään 13.12. Lucialla on pitkä valkoinen mekko ja päässä kynttiläkruunu. Lucia tuo valoa ja lämpöä keskelle pimeintä talvea.

Lucia eli Sisilian Syrakusassa. Hän oli kaunis ja rikas neito, jolla oli runsaasti kosijoita. Lucia ei kuitenkaan halunnut mennä naimisiin ja elää rikkaiden elämää, vaan antaa omaisuutensa köyhille.

Lucia-perinne kuuluu erityisesti suomenruotsalaisten joulutapoihin. Kouluissa ja päiväkodeissa järjestetään Lucia-kulkueita. Helsingin Lucia-kulkue alkaa jouluvalaistulta Senaatintorilta.

Ruotsissa Lucia-perinteestä on tietoja jo 1600-luvulta. Lucian päivän vastaista yötä pidettiin vuoden vaarallisimpana, koska uskottiin, että yliluonnolliset voimat liikkuivat silloin. Lucia-juhlan huippuhetki on, kun valkopukuinen Lucia-neito astuu kynttilää kantaen yleisön eteen ja esittää kauniin italialaissävelmän, Lucia-hymnin. Pimeys on poissa ja valo lämmittää ihmismieltä.



Santa-Lucia

Jo taivahalla kuu
kirkkaana loistaa,
ja lahden lainehet
sen katseen toistaa.
Venheeni vartoaa,
siihen jo astukaa.
Soi iltakello,
soi iltakello.

Italialainen kansansävelmä