1.12.

Hyvää joulukuun ensimmäistä huomenta, tästä se lähtölaskenta jouluun alkaa! Tänä vuonna Joulu-Pajan joulukalenteri pitää sisällään joululauluja, ajatuksia joulusta, valokuvia, joulureseptejä sekä jouluista askartelua.

 

P.S. Muistakaa käydä kurkkimassa myös muita joulukalentereja Netin Joulu - sivulta

 

2.12.2011

JÄLJET

Hannele Huovi

Kerran kun tonttu Tosi Pikkuinen kulki metsän reunaa ihan yksin, hän näki polun varrella pikkuruiset jäljet. Hän oli juuri riidellyt Aleksin kanssa ja kuuli vieläkin korvissaan, kuinka hän paiskasi Aleksin lelupupun lattialle. Tonttu Tosi pikkuinen oli huutanut Aleksille monta ilkeää sanaa ja hänestä tuntui kuin sanat olisivat hiipineet hänen selkänsä takana polulla.

 Pakkaslumi narisi töppösen alla ja metsä kiilsi kalpeassa talven auringossa. Oli hyvin kylmä. Tosi Pikkuinen kaipasi kovasti ystävää. Juuri silloin hän näki pikkuiset jäljet. Ja siellä missä jäljet loppuivat, istui samettikarvainen metsähiiri ja tuijotti häntä.

- Hei, sanoi metsähiiri.
- Hei, vastasi tonttu Tosi Pikkuinen.
Sitten he olivat hetken vaiti. Metsähiiri katseli tonttua ja tonttu katseli metsähiiren jälkiä, jotka olivat kuin kirjoitusta tai siveltimen iloisia vetoja.

- Minulla ei ole ystävää, sanoi tonttu Tosi Pikkuinen.

Hiirtä nauratti.
- Älä naura, sanoi tonttu.
Mutta hiiri jatkoi hihitystään eikä ollut huomaavinaan, kuinka yksinäinen tonttu oli.
Sitten se sanoi:
- Onhan sinulla ystävä. Aleksi.
- Minä olen riidellyt Aleksin kanssa! Tosi Pikkuinen huusi.
- Paha juttu, tuumi hiiri. – Mutta onhan täällä ystäviä, koko metsän väki.
Hiiri huitaisi pienellä tassullaan laajan kaaren metsään päin. Tonttu Tosi Pikkuinen ei nähnyt ketään.
Hiiri katsoa napitti tonttua mustilla silmillään, mutta kun tonttu ei äreissään pystynyt näkemään ketään metsässä, hiiri alkoi vihdoin neuvoa häntä.
- Katsohan, tästä on kettu hiipinyt. Ja tuollaisia merkkejä jää hangelle, kun vihervarpuset hyppelevät lumella.

Silloin tonttu Tosi Pikkuinen alkoi nähdä polun varressa lisää ihmeellistä kirjoitusta. Tonttu näki uusia salaperäisiä viestejä, joita pienet tassut ja linnunvarpaat olivat kirjoneet pakkaslumelle.

- Kaikesta jää jälki, sanoi hiiri. Tosi Pikkuinen katsoi taakseen ja näki omien huopatöppöstensä pienet painaumat polulla. Tonttu tunsi myös, millaisia jälkiä oli jäänyt riidasta Aleksin kanssa. Tonttu Tosi Pikkuinen punastui. Hiiri huomasi sen.

- Usein jäljet tuntee myös tuoksusta, jatkoi hiiri. – Tuoksu ei näy, mutta sen tuntee.Tonttu Tosi Pikkuinen nyökkäsi.- Ja puhtaalla lumella jäljet näkyvät oikein selvästi, sanoi hiiri.- Niin, sanoi tonttu ja nyökkäsi taas.

3.12.

Appelsiinkakku

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
2 dl sokeria
200 g sitruunarahkaa
2 munaa
½ dl rypsiöljyä
½ dl itse puristettua tai Luomu-appelsiinitäysmehua
2 appelsiinin kuoriraaste

 

Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen.

Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa

ja lisää loput aineista.

Vatkaa sähkövatkaimella taikina tasaiseksi.

Voitele ja korppujauhota vuoka, kaada taikina vuokaan. Kypsennä kakku uunin alatasolla 40 minuuttia. Jos kakku tuntuu saavan liikaa väriä pintaansa voit asettaa esimerkiksi folion kakun pinnalle suojaksi.


 

Tykkään reseptistä, sillä kakusta tulee sisältä hieman kuitenkin kosteampi, kuin kuivakakuista yleensä, ja siksi se on niin mehevän makuista. Lisäksi appelsiini toimii joulun makuna hyvin !

En muista mistä tämän ohjeen olen napannut, mutta resepti on tulostettu, eli luultavasti jonkun leipojan blogista. Jos kokeilette, kertookaahan miltä kakku maistui (:

 

4.12.

Ajatuksia joulusta, mitä joulu on?

Joulua on punainen,
sekä kultainen.
Hetket hiljaiset, piparin tuoksuiset,
hieman mausteiset.
Joulua on olo lämpöinen,
väri puhdas valkoinen, lumikiteiden
ja enkelin siipien.

 
Joulua on,
helke pienten tiukujen,
onni joka saapuu  hiipien.
Joulua on ,
paperiin kääritty rakkaus,
lahja, paketti, pakkaus.
Jossa lämmin villasukka,
tai tuoksuva kaunis joulukukka.

 
5.12

 

6.12

 

Tuntematon sotilas - kuunnelma

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Polttakaa kynttilöitä, syökää hyvin, olkaa ylpeitä Suomen maasta, muistakaa sodassa kaatuneita ja maamme veteraaneja, nauttikaa lumesta ja katsokaa linnan juhlat (:

 

 

7.12

Pääset lukemaan satua Metsän Joulu linkkiä painamalla !

8.12

Kranssi risuista

Villiviinin, lehtikuusen, marjapensaitten tai riippakoivun oksat taipuvat helposti kransseiksi.

1. Tee muutamasta taipuisasta oksasta kimppu. Voit jatkaa sen pituutta sitomalla kimppuun ohuen rautalangan avulla muutaman lisäoksan. Jatka, kunnes kimppu on riittävän pitkä kranssia varten.

2. Taivuttele oksakimppua ja kierrä se löyhästi kierteelle. Käsittele varovasti, etteivät oksat katkea.

3. Käännä kimpusta pyöreä kranssi ja sido se kiinni rautalangalla. Jatka toinen kierros edellisen ympärille siten, että kierteet lomittuvat kauniisti. Viimeistele leikkaamalla ylimääräiset oksat ja kiedo rautalangasta ripustuslenkki. Koristele kranssi.

Vinkki: Liottamalla oksia lämpimässä vedessä saat niistä taipuisampia ja helpompia käsitellä.

Ohje Kotilieden nettisivuilta

9.12

 

10.12

Lasten ajatuksia joulusta - kirjasta napattuja kohtia :

"Joulu on sitä aikaa, kun koira sairastuu."

"Joulun aikaan vatsa joutuu tekemään ylitöitä."

"Joulu on rauhan ja hyvän tahdon ja jouluostosten aikaa."

"Joulu on se aika vuodesta, jolloin isä putoaa tikkailta, kun hän koristelee kuusta."

"Jo sana joulu saa oloni tuntumaan ihan erilaiselta."

"Joulu on aika, jolloin löydät kaikkea sellaista, mitä et saisi löytää."

"Kun jouluaattoa odottelen ihan varpaita hytisee."

"Minusta tuntui eräänä yönä, että joulu kosketti päätäni, joka ei varsinaisesta syystä olluta peiton alla."

"Joulu merkitsee minulle paljon, silloin kun toivoo jotain, se on melkein aina käärittynä joulupaperiin."

11.12

Ylen elävä arkisto - Joulu Helsingissä 1955

Talvi ja jouluvalmistelut alkoivat vuonna 1955 tavallista aikaisemmin. Joulunaluspäivien hyörinä ei Helsingissä silti vähentynyt.

Kovasta pakkasesta huolimatta kadut ja liikkeet olivat täynnä kansaa. Kuusia oli myynnissä vähänlaisesti, eivätkä niiden huimaavat hinnat houkutelleet juuri ostajia.

Filmissä nähdään välähdyksiä mm. joulukoristellusta City-käytävästä, Aleksin joulukadusta ja kuusien myynnistä Hietalahden torilla.

Teksti: Jukka Lindfors