Joulukinkku                     

Valmiiksi suolattu kinkku 5-10 kg

Kuorrutukseen: vettä, ruisjauhoja, korppujauhoja. Jos kinkkua maistelee vilja-allergikko käytä ruis- ja korppujauhojen asemasta tattarijauhoja.

Ostaessasi kaupan pakastealtaasta valmiiksi suolatun kinkun muista sulattaa se hyvin ennen paistamista. Kinkun koosta riippuen päivä tai kaksi.

Pese kinkku ja aseta uunipellille. Valmista vedestä ja jauhoista kiinteä taikina ja levitä kinkun pinnalle. Aseta kinkkuun paistomittari. Paistamisen alussa aseta uunin lämpo noin 200 asteeseen ja tunnin kuluttua laske se noin 75 asteeseen. Kun kinkku on valmis poista kamara (ja myös taikinakuori). Koristele kinkku haluamallasi tavalla.


 

Joulukalkkuna
 
  n. 5 kg kalkkuna

3-5 kpl Päärynöitä
Suolaa
Voisulaa
Sitruunan mehua
Kaksinkertainen ruskea paperipussi
              Lankaa tai narua               
 

Pese kalkkuna ja poista sisäelimet, jos ne ovat kalkkunan sisässä. Sivele kalkkuna päältä sitruunan mehulla. Suolaa kalkkuna sisältä ja päältä. Kuori ja viipaloi päärynät. Lado päärynäviipaleet kalkkunan sisään. Sido kalkkuna kiinni, niin että päärynäviipaleet eivät valu ulos paiston aikana. Aseta kalkkuna paperipussiin ja pellille. Kalkkuna saa paistua noin kolme tuntia 175-200 asteisessa uunissa. Kalkkuna on kypsä, kun taitat reisipalan ja varmistat, että luun vieressä ei näy verta.

 

 Rosolli

  • Keitettyjä:
  • 3-5 porkkanaa , 3-5 punajuurta, 4-6 perunaa
  • 2 Maustekurkkua
  • 1 iso sipuli
  • 1-2 omenaa
  • 200-300g lämminsavulohta
  • pippuria ja suolaa
 

Leikkaa viileät porkkanat, punajuuret, perunat, maustekurkut, sipuli ja omena pieniksi kuutioiksi. Siivuta lämminsavulohi ja varmista, että siinä ei ole ruotoja. Sekoita keskenään muut aineet paitsi punajuuri ja lämminsavulohi. Aseta tarjoiluastiaan. Astiaan reunimmaiseksi punajuuri ja lohi.

 

                         Kastike:                              

  • 2 dl kermaviiliä
  • valkosipulin kynsi
  • 5-10 lehteä tuoretta basilikaa
  • 5-10 vartta tuoretta ruohosipulia
  • ripaus suolaa ja sokeria
  • tilkka oliiviöljyä
  • Pussi Taffelin dippikastikejauhetta (löytyy kaupasta perunalastuhyllyjen lähettyviltä)
 

Laita kaikki muut ainekset paitsi kermaviili tehosekoittimeen (leikkurin terä). Ota tekosekoittimesta ainekset ja hellävaraisesti sekoita kermaviiliin. Koristeeksi muutama tuore basilikan lehti.

 

Joululimppu (4kpl)

 
1 l piimää
50 ghiivaa
2 dl siirappia
2 rkl pomeranssinkuorta
½ rkl anista rouhittuna
1 rkl suolaa
8 dl ruisjauhoja
4 dl hiivaleipäjauhoja

1 l vehnäjauhoja
 

Lämmitä piimä. Lisää hiiva, mausteet ja siirappi. Alusta jauhot. Peitä ja kohota. Leivo neljäksi limpuksi, ja pistele haarukalla. Kohota uudelleen. Paista 200 asteessa n. 30 min.

 

Glögi

2 dl mustaherukkamehutiivistettä
6 dl vettä
½-3/4 dl fariinisokeria
4 kanelitankoa
10 mausteneilikkaa
5 maustepippuria
Lisäksi:
kuorittuja manteleita ja rusinoita
Mittaa ainekset kattilaan ja keitä seosta hiljalleen 10 minuutin ajan. Pane lasien pohjalle ennen täyttämistä manteleita ja rusinoita.



 

Joulupuuro 

3 dl vettä 
3 dl riisisuurimoita 
2 l maitoa 
1½ tl suolaa 
1 kuorittu manteli

Kiehauta vesi paksupohjaisessa kattilassa. Lisää riisisuurimot ja anna veden imeytyä niihin. Kaada joukkoon maito ja hauduta puuroa noin tunnin verran välillä sekoittaen. Mausta puuro suolalla ja tiputa puuron joukkoon kuorittu manteli.

 

 

Joulutortut 12kpl

1 pkt torttutaikinalevyjä
luumumarmeladia 1 muna voiteluun  
  1. Ota taikinalevyt sulamaan hetkeksi, mutta älä anna niiden sulaa pehmeiksi.
  2. Laita uuni lämpenemään 225 °C:seen.
  3. Paina tähtitorttumuotilla jokaisesta levystä torttuja ja laita ne leivinpaperin päälle uunipellille.
  4. Ota kahden teelusikan avulla luumumarmeladia purkista ja laita sitä vähän jokaisen tortun keskelle.
  5. Taittele torttu kiinni alla olevan mallin mukaan. Kiinnitä sakarat painamalla veteen kastetulla sormella, jolloin ne kiinnittyvät toisiinsa eikä torttu aukea paistettaessa.
  6. Voitele tortut kananmunalla ja paista 225 °C:ssa kullanruskeiksi.

 

 

Joulupiparit

 

1,0 dl siirappia
1,0 tl kanelia
0,5 tl maustepippuria
0,5 tl neilikkaa
1,0 tl inkivääriä
1,0 tl pomeranssinkuorta
200,0 g voita tai margariinia
2,0 dl sokeria
1,0 kpl kananmuna
1,0 dl kermaa
2,0 tl soodaa
500,0 g vehnäjauhoja (noin 7 1/2 dl)

 

  1. Kiehauta siirappi ja mausteet. Jos käytät valmista piparkakkumausteseosta, lisää sitä noin 1 rkl. Jäähdytä seos.
  2. Vatkaa huoneenlämmössä pehmennyt voi tai margariini sokerin kanssa vaaleaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt siirappi-mausteseos. Vatkaa kananmunan rakenne rikki ja lisää se taikinaan. Lisää kerma. Sekoita sooda osaan vehnäjauhoista ja lisää taikinaan. Lisää loput jauhoista.
  3. Pidä taikinaa viileässä seuraavaan päivään.
  4. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä, ota muotilla erimallisia kakkuja ja nosta ne lastalla leivinpaperille. Paista samankokoiset piparkakut samalla pellillä 175-200 asteessa kauniin ruskeiksi. Jäähdytä piparit tasaisella alustalla. Säilytä tiiviskantisessa rasiassa.
  5.  

 

 


 

Jouluinen puolukka-maustekakku

2 munaa

2 rkl tummaa siirappia

1 dl kuohukermaa tai flora vanillaa

1 25g voita tai margariinia

2 dl fariinisokeria (tai tavallista)

1 tl kanelia

1 tl inkiväärijauhetta

1 tl kaardemummaa

1 maustemitta neilikkajauhetta

3 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl soodaa

2 dl pakastepuolukoita + 1 tl vehnäjauhoja

Koristeluun:

1 1/2 dl tomusokeria

3 tl munanvalkuaista

1 maustemitta sitruunahappoa tai hitusen sitruunamehua

1 1/2 tl vettä

marsipaanikoristeota tai oikeita  puolukoita (laita oikeat puolukat kakun päälle vasta ennen tajoilua)

Vuoraa pitkänomainen kakku ai leipävuoka leivinperilla huolellisesti, tai jauhota pyöreä kakkuvuoka. Mittaa kaikki muut ainekset kulhoon paitsi puolukat, 1/2 dl vehnäjauhoja ja 1 tl soodaa. Vatkaa reippaasti noin 5 minuuttia. Sekoita sooda loppuun jauhoon ja sihtaa jauhot taikinaan ja vatkaa vielä noin minuutti. Sekoita jäisiin puolukoihin vehnäjauhot tasaisesti. Jauho estää marjojen painumista pohjaan paistettaessa. Lusikoi taikinaa hieman pohjalle, noin 1/4 Rpottele pintaan puolukoita ja lisää vuorotellen loput pohkjataikinasta. Paista 150 asteiosessa uunissa noin 50-60 minuuttia.Nosta kakku uunista kun kakku on kypsä.  Kumoa heti jäähtymään että pinta pianuu tasaisemmaksi.

Sekoita kulhossa tasaiseksi valkuainen , tomusokeri ja sitruunahappo(tai mehu)  ja vesi.  Lusikoi kuorrute jäähtyneen kakun päälle, anna kovettua ja ripottele pinnalle tomusokeria ja koristeita.

 

Toffeet

1 rkl voita tai margariinia
1½ dl sokeria
1½ dl maitoa tai kuohukermaa


1. Sulata rasva puhtaassa paistinpannussa.
2. (Jos valurautainen paistinpannu tuoksuu esimerkiksi sipulille, sen saa puhtaaksi suolalla ja vedellä.)
3. Lisää sokeri puuhaarukalla sekoittaen sekä maito tai kerma.
4. Sekoita koko ajan.
5. Keitä seosta niin kauan, että se on vaalean ruskeaa.
6. Kaada seos leivinpaperille ja leikkaa se veitsellä tai kuviomuotilla toffeepaloiksi.
 
 

 
Nekut (n. 60 kpl)
 

1½ rkl voita tai margariinia
2 dl sokeria
2 dl siirappia
1½ dl kuohukermaa
50 g hienonnettuja manteleita

 

1. Sekoita kaikki muut aineet paitsi mantelit paksupohjaisessa kattilassa.
2. Keitä ilman kantta kuumalla liedellä.
3. Kun pisara seosta kylmään veteen pudotettuna kovettuu, on massa valmista.
4. Sekoita siihen mantelit ja kaada seos pieniin makeisvuokiin tai voipaperitötteröihin.

Marmeladit

 

30 g agar-agaria (apteekista)
1 l vettä
1 kg sokeria
3 dl omena- tai aprikoosisosetta
2 tl viinihappoa


1. Liota agar-agar yön ajan vedessä.
2. Sulata se samassa vedessä keittämällä.
3. Lisää sokeri ja keitä seosta noin puolen tunnin ajan.
4. Anna liemen jäähtyä hieman ennen kuin lisäät siihen soseen ja viinihapon.
5. Halutessasi voit lisätä osaan seoksesta esimerkiksi punaista karamelliväriä.
6. Kaada marmeladi suorakaiteen muotoiseen astiaan noin sentin paksuiseksi kerrokseksi hyytymään.
7. Leikkaa hyytynyt levy halutun muotoiseksi kuvioksi tai neliöksi tavalliseen tapaan.
8. Sokeroi makeiset ja aseta ne kauniisti tarjolle.